Kun päädyin vuoden 2025 alussa Samuli Parosen seuran puheenjohtajaksi, en tiennyt mitä on tulossa. Jokainen päivä on erilainen oppijallekin. Mietin, mitä tiedän tai muistan Samuli Parosesta. No, yhden kirjan ja afon: Maailma on sana.
Myöhemmin sain tiedon, että postuumisti julkaistu Testamentti sisältää myös hänen ajatelmiaan. Samuli Paronen oli siis prosaisti, mutta myös aforisti, iloa tuotti, että itsekin kirjoitan ajatelmia. Joku jopa väitti, että teen parosmaisia aforismeja. En ole vielä niin sisällä Parosen ajatelmissa, että voisin yhtyä edelliseen.
Sain vinkin lukea Hannu Mäkelän kirjoittaman muistelmateoksen Samuli (Otava 2006). Tilasin antikvaarista. Tuli kahdessa päivässä. Sen kimpussa olen viikonlopun ollut ja välillä hoidellut lastenlastani.
Palaveerasimme kerran seuran pitkäaikaisen vaikuttajan, kirjailija Pirkko Arolan kanssa. Kahvinjuonnin lomassa puheet siirtyivät menneisiin. Pirkko kertoi joskus aikoinaan asuneensa Helsingissä Neitsytpolulla. Mieleeni singahti kirjailija Kalevi Seilonen, joka myös asui kyseisellä polulla vielä.
Seilonen soitti minulle kerran 1980-luvulla Orimattilan emäntäkouluun ja pyysi lähettämään runoja tulevaan kulttuurijulkaisuunsa, nimeltä Runous. Olin lähettänyt tekstejäni hänelle, kun luin iltapäivälehdestä, että hän tekee sen nimistä kulttuurilehteä. Opiskelin emäntäkoulussa ruoanlaittoa. Ihmiset eivät kuulemma lakkaa syömästä ja siltä alalta saa aina työtä. Minäkin söin itseni 7 kg isommaksi sisäoppilaitosaikanani.
Runojani ruotsinnettiin myös tuolloin 1984 ja julkaistiin skandinaavisessa Cafe Existence -julkaisussa. Kiitos Kalevi Seilosen, joka runot lehteen toimitti. Aloin uskoa hiukan kirjallisiin kykyihini. Toimitin myös emäntäkoulussa Kipinä-nimistä lehteä ja avustin Arto Kytöhongan toimittamaa Optimisti-julkaisua.
Sovimme tärskyt Seilosen kanssa Lahteen Mukkulan kirjailijakokouksen läheiselle nurmikolle kahden tammen väliin. Asuin vielä silloin vanhempieni luona Lahdessa. Tein hänelle oharit, koska poikaystäväni tuli juuri sotaväestä lomille. Seilonen ei antanut periksi. Hän tiukkana soitteli kotiini ja halusi tavata minut seuraavana päivänä. En kehdannut kieltäytyä. Kahvittelimme Lahdessa yhdessä Aleksanterinkadun kahvilassa.
Seilonen toimi myös 2007 yhtenä esikoisrunoteokseni Tiina ei ole kotona (Minunkirjani.com 2007) arvioijana kirjailija Marija Vantin ohella.
Nyt yhtäkkiä tapaan Seilosen Hannu Mäkelän kirjoittamassa Samuli Parosen muistelma-kirjassa. Hän toimii kirjan tapahtumissa usein valokuvaajana ja haastattelijana. Mäkelä kehuu myös Seilosen runokirjoja, kestävät aikaa. Teoksesta paljastuu, että Seilonen ja hänen kustannustoimittajansa Hannu Mäkelä kävivät Lahdessa Mukkulan kirjailijakokouksissa usein ja pyysivät myös Parosta mukaansa. Paroselle tuli aina jokin este.
Seilonen nukkui ikiuneen vuonna 2011.
1983 perustetussa Runous-lehdessä julkaisivat tekstejään ne ns. oikeat kirjailijat. Olin harrastaja ja ylpeä kolmesta lehdessä julkaistusta runostani. Kirjallinen tekeminen on jatkunut näihin päiviin eri lajeissa, vaikka nuorena keskeytin lukion ja lähdin opiskelemaan ruoka-alaa. Myöhemmin suoritin myös alan tutkinnon. Mutta olen kurssituttanut itseäni paljon kirjallisesti päivätöideni ohessa. Tein jopa yhdestä Suomen aforismiyhdistyksen sivulla julkaistusta ajatelmastani laulun, joka päätyi Sävellys 2020 -kisan kolmen parhaan joukkoon.
Päässäni on seilannut elämäni ajan vanhanaikainen ajatus: kun ensin tekee oikeita töitä, sitten jää aikaa taiteelle. Miten sinä ajattelet?
Päivi Lappalainen
 |
| Kuva ja teksti: Päivi Lappalainen |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti