Parittomat sukat ovat ikuisuusaihe. Luulisi, että ongelma olisi pieni, mutta aina siitä riittää puhuttavaa.
Olin järkyttynyt, kun fiksuna pitämäni nainen kirjoitti Facebookissa, että jos sukalta katoaa pari, sen voi heittää pois. Ei niitä kuulemma jaksa säästää.
En lakkaa hämmästelemästä ihmisten jaksamisen jakautumista. Jaksetaan hyvin tehdä
tarpeettomia tai jopa haitallisia asioita - sellaisia kuin esimerkiksi suihkussa käyminen aamuin illoin - mutta ei jakseta pitää parittomille sukille omaa laatikkoa, josta aina silloin tällöin voi yhdistellä parit.
Ajatus sukkia syövästä pesukoneesta on tietysti hauska, mutta eihän sitä kukaan tosissaan ota. Jokainen järkevä ihminen tietää, että vaikka puhtaiden pyykkien joukosta löytyisi vain sukkaparin toinen puolisko, ei se toinen ole poistunut maailmasta. Ennemmin tai myöhemmin se löytyy jostain lahkeesta, tyynyliinan sisältä tai likapyykkikorista.
Jos sitä toista sukkaa sitten ei löytyisikään - vaikkapa vuoden tai parin sisällä - ei kai sekään niin vaarallista olisi? Eriparisia sukkia voi mainiosti käyttää ainakin kotosalla.
Parittomista sukista voi myös tehdä yhtä ja toista. Niistä voi tehdä koiran lelun tai tassusuojuksen. Niistä voi tehdä kivoja käsinukkeja. Ihan sellaisenaan niitä voi käyttää paketointisuojina tai erilaisiin siivoushommiin: pesemiseen, pölyjen pyyhkimiseen, kenkien kiillotukseen. Lisää käyttötarkoituksia voi itse kukin keksiä itse.
Vaikka sukka on pieni verrattuna vaikkapa paitaan tai housuihin, senkin valmistaminen on vaatinut suuret määrät raaka-aineita. Jo pelkästään valmistusmateriaalin kasvatus (jos se on vaikkapa puuvillaa) on vaatinut paljon energiaa, lannoitetta ja vettä. Langaksi ja siitä edelleen kankaaksi ja valmiiksi sukaksi valmistaminen on kuluttanut lisää energiaa ja vettä, mahdollisesti myös väriaineita ja muita kemikaaleja. Sitten pakkaus ja kuljetus Suomeen.
Ja joku heittäisi sen pois mahdollisesti jo yhden käyttökerran jälkeen, koska pari sattui katoamaan.
Tekstiilit ovat halpoja. Se on suuri harmi, sillä se saa ihmiset suhtautumaan niihin epäarvostavasti. Oikeasti tekstiilejä pitäisi käyttää niin pitkään kuin se vain suinkin on mahdollista. Rikkinäisinäkin niille voi keksiä uutta käyttöä joko sellaisenaan tai materiaalina. Jos paikat ovat niin täynnä tekstiilejä, ettei edes parittomille sukille ole tilaa, pitää pidättäytyä ostamasta enää uusia vaatteita.
Ugh, olen puhunut!
"Osui! Hankin orposukkalaatikon." (Lukija)
Marika Tudeer (teksti ja kuva)
Kirjoitus liittyy blogin huhtikuiseen kiertotalousviikkoon. Kirjoitus ja lukijoiden kommentit on julkaistu aikaisemmin kirjoittajan blogissa Pilkkeitä Pilpalasta.
