Yksi kiehtova ilmiö on ihmisten tyyli. Miten Sibeliuksen musiikin tunnistaa ennen pitkää sitä kuunnellessaan ja nähdessään pätkän Tšehovin novellista tai Aleksis Kiven luontokuvauksesta arvaa kohta kirjoittajan.
Kieli on kuin vesi, joka on eri tavoin liikkeellä meren vaahtopäänä tai pienenä lirittävänä purona yllättävässä maastossa. Ilmankos lukemisen ystäviä riittää, kun valinnan varaa löytyy!
Vastaavasti asiatyylillä, sanomalehtikielellä kirjoitettua kaunokirjallisuutta ei monikaan jaksa lukea, eikä sen kirjoittajaa tunnista, ellei kurkista kirjan kannesta. Joku onkin verrannut moneen kertaan samalla tavalla käytettyä kieltä kerran syötyyn ruokaan. Se ei ole enää tuoretta. Tässäpä haastetta meille kirjoittajille!
Miten oma, ainutlaatuinen kieli ja tyyli syntyy? Kai se alun perin kasvaa siitä, ettei meitä löydy täältä kahta samanlaista. Lisäksi elämän vaiheet muokkaavat, niin kuin puuta, joka saa tuulta, sadetta, myrskyä ja hellivää päivänpaistetta oksilleen ja juurilleen.
Kirjoittajaa koulivat tehokkaasti toiset kertojat. Lukeminen on parasta sytykettä.
Jää vielä jäljelle jotain sanomatonta. Siksi uusien kertojien kannattaa tarttua kynään, jos eivät ole jo sitä tehneet!
''' Kasvaakseen siemenen on rikottava suojakuorensa.
''' Taide synnyttä löytymättömän. Löytymätön synnyttää taiteen.
''' Jos puhuu omaa kieltään on kotonaan kaikkialla.
(Aforismit ovat Pirkko Arolan aforismikirjoista.)
Pirkko Arola
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti