Satutko tietämään, miten monta kirjailijaa aukaisi silmänsä tänä aamuna Riihimäen kaupungissa? Tarkemmin sanoen, täällä asuvia kirjailijoita.
Itsekään en tiedä tarkkaa lukua, mutta odotan tietoa siitä. Tänä vuonna pitäisi valmistua Riihimäen kirjailijapolku. Hämeenlinnan valmistui jo, voit löytää sen digitaalisena netistä. Toki Hämeenlinnassa, suuremmassa kaupungissa, on elänyt ja kirjoittanut isompi joukko tunnettuja kirjailijoita, onhan kaupunkikin vanhempi.
Mutta ei meillä riksulaisillakaan ole syytä hävetä tässä asiassa.
Yksi yhteinenkin kirjailija meillä on, nimittäin Veijo Meri. Kun Riksu täytti kuusikymmentä vuotta, julkaisimme Samuli Parosen seuran piikkiin teoksen Peiliin piirretty kaupunki, 2020. Siinä esittelimme paikallisia kirjailijoita ja kuvataiteilijoita. Yksi heistä oli Veijo Meri.
Kirjan julkistaminen jäi mieleen aurinkoisena juhlapäivänä. Paljon kiinnostuneita ihmisiä oli saapunut Antonin talon (silloisen kaupunginmuseon) pihapiiriin. Risoluto-kuoro lauloi ja kerroimme kirjasta. Tilanteen lopuksi Pertti Seuranen esitti pienen monologin, jonka olin kirjoittanut Veijo Merestä.
VEIJO MERI KERTOO
Moni on sanonut, mitä sinä siitä sodasta aina kirjoitat, vaikka olit itse liian nuori sotaan.
Nuo vänkääjät ei tiedä, miten sota heitteli alun perin viipurilaista poikaa. Koulunkin kävin Valkjärvellä, Kuopiossa, Riihimäellä ja Hämeenlinnassa. Kun koti on kasarmilla ja isä ja setä kertovat jatkuvasti sotajuttuja kyllä siinä mukaan joutui. Tarinoita oli mukava kuunnella ja sitten kertoa. Ne kyllä muuttuivat matkan varrella monta kertaa.
Kertomusteni miehet ovat kulkijoita, jotka liikkeelle lähtiessään eivät tiedä minne päätyvät, niin kuin Peiliin piirretyn naisen matkamiehet. Se oli muuten taiteilija Ilmari Huitti Vaskijärveltä, jonka peiliin se naisenkuva piirrettiin. Tai lukekaapa vaikka miten sotamies Jokinen vihkilomallaan törmäili Riihimäen asemalla.
Niistä tarinoista rakentui minun kirjailijan työni. Suhde sotaan muokkautui erilaiseksi kuin Väinö Linnalla. Ei minulta mitään suurta kertomusta tullut, mutta pieniä kertomuksia sitä enemmän. Mutta nehän ovat se tärkein juttu.
Pirkko Arola
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti