Sukulaiskirjailijoita

Karjalassa Viipurin tienoilla syntyi 1800-luvulla  Patrakan perheeseen kahdeksan poikaa. Kaksoset kuolivat vauvoina, mutta kuusi veljestä aikuistui ja perusti perheet asuen Karjalassa. Minun isoisäni oli heistä nuorin. Kolmen veljeksen jälkeläisestä tuli kirjailija. Marjukka Patrakka ja Anu Patrakka ovat säilyttäneet suvun nimen. Mutta minun äitini oli os. Patrakka.

Miksi joku alkaa ilmaista itseään kirjoittamalla?? Miksi olen kirjoittanut lapsesta alkaen? Miksi olen julkaissut kirjoja? Siinäpä kysymys, johon en osaa vastata. Onko kysymys perinnöllisestä taipumuksesta?

Olen seurannut kiinnostuksella Marjukan ja Anun kirjoittamista. Voit googlata heidän teoksiaan. Marjukka on kirjoittanut karjalaisuuteen liittyviä tietoteoksia sieltä Antrean Vuoksenrannan pitäjistä, koulutukseltaan hän on kansatieteilijä, joka teki lisensiaattityönsä helsinkiläisestä Hagertien romanisuvusta. Marjukan päivätyö oli kirjastossa.

Vastikään sain häneltä viehättävän lasten kuvakirjan Šuuri kondie (Suuri karhu), jonka on kuvittanut Ritva Lampivuo. Julkaisija on Tverinkarjalaisten ystävät ry. Kirja on käännetty myös lyydin kielelle, jolle Marjukka on kirjoittanut muutakin.

Anu Patrakka puolestaan kirjoittaa Portugalissa dekkareita. Hänen kustantajansa on Otava. Kirjahyllyssäni on hänen kirjansa Totuuden portaat, jossa Rui Santos niminen poliisi selvittää rikosta. Ostin kirjan aikanaan, kun olin kirjan julkistamistilaisuudessa helsinkiläisessä kirjastossa.

Anun muutkin tarinat tapahtuvat Portugalissa. Hän valotti valintaansa sähköpostitse: "Jo pikkutyttönä kuulemma sanoin, että minusta tulee isona kirjailija, ja muistan kyllä tämän 'päätöksen' ahmiessani kirjoja Porvoon kirjastossa. Tämä pitkän tähtäimen tavoite konkretisoitui vasta keski-iässä, kun liike-elämän palveluksessa kuluneiden vuosien jälkeen alkoi tuntua siltä, että nyt täytyy tehdä jotain muuta. - Kirjailijan ammatti on siitä kiitollinen, että sitä voi tehdä missä vain ja voi luoda omat päivärutiininsa. Varjopuolena on se, että aika yksinään saa naputella. Onneksi on kirjamessuja ja lukijatapaamisia jne."

Minä puolestani olen teologi, jonka julkaisuista löytyy oppikirjoja, musiikkinäytelmiä, runoja, aforismeja, romaaneja sekä laulukokoelmia (sanoittajana). Itsekin muistan lapsena sanoneeni kotona, että haluaisin kirjoittaa isona kirjoja. Viihdyin myös Mikkelin kirjaston käyttäjänä.

Näin me kolme olemme kulkeneet omia polkujamme. Sekä Anun että minun juttuja löytyy myös tarinavirta.fi  sivulta.

        ***        ***            ***        ***            ***        ***

   Kesä kirjoittaa meille suurella valokynällään vihreitä ajatuksia.

   Valitsen kirjan tai toisen ihmisen. Sitä en voi valita, miten he lukevat minua.

   Jos puhuu omaa kieltään on kotonaan kaikkialla.

   Sanojen muoti muuttuu kuin vaatteiden.

   Ajatuksen kalastajalla on ääretön meri, mutta lyhyt siima.

Pirkko Arola

Hiljaisuus puhuu pisimpään

Puiston penkillä mies, musta huopahattu silmillään.

Ajatus Aataminkylän kesään.

Pellot auringossa.

Lapset juoksevat paljain jaloin iltaan.

Kylä hengittää kuin yksi sydän.

 Asemalla pitkä hahmo kumarassa.

Lallinkorven leipä tuoksuu niukalta.

Se kohoaa kovista, hiljaisista päivistä.

Kylä puhuu köyhien äänellä.

Köyhyys ei kumarra.

 

Tuuheat hiukset lukusalissa.

Ihminen etsii ihmistä.

Varjo tunnistaa varjon.

Reunalla elämä huojuu.

Painolasti ei näy laivassa.

 

Jokainen kantaa helvettiään.

Todelliset voittajat väistyvät.

Riihimäen huone kylmenee.

Paperi odottaa sanoja.

Maailma on sana. Se jää.

 

Samuli Paronen 23.5.1917−26.8.1974

 

Leena Aaltonen

 

Samuli Parosen kirjailijalaatta
Riihimäen Kaupunginkirjaston edustalla betonimuurissa.

Parittomien sukkien arvoitus

Parittomat sukat ovat ikuisuusaihe. Luulisi, että ongelma olisi pieni, mutta aina siitä riittää puhuttavaa.

Olin järkyttynyt, kun fiksuna pitämäni nainen kirjoitti Facebookissa, että jos sukalta katoaa pari, sen voi heittää pois. Ei niitä kuulemma jaksa säästää.

En lakkaa hämmästelemästä ihmisten jaksamisen jakautumista. Jaksetaan hyvin tehdä
tarpeettomia tai jopa haitallisia asioita - sellaisia kuin esimerkiksi suihkussa käyminen aamuin illoin - mutta ei jakseta pitää parittomille sukille omaa laatikkoa, josta aina silloin tällöin voi yhdistellä parit. 

Ajatus sukkia syövästä pesukoneesta on tietysti hauska, mutta eihän sitä kukaan tosissaan ota. Jokainen järkevä ihminen tietää, että vaikka puhtaiden pyykkien joukosta löytyisi vain sukkaparin toinen puolisko, ei se toinen ole poistunut maailmasta. Ennemmin tai myöhemmin se löytyy jostain lahkeesta, tyynyliinan sisältä tai likapyykkikorista. 

Jos sitä toista sukkaa sitten ei löytyisikään - vaikkapa vuoden tai parin sisällä - ei kai sekään niin vaarallista olisi? Eriparisia sukkia voi mainiosti käyttää ainakin kotosalla. 

Parittomista sukista voi myös tehdä yhtä ja toista. Niistä voi tehdä koiran lelun tai tassusuojuksen. Niistä voi tehdä kivoja käsinukkeja. Ihan sellaisenaan niitä voi käyttää paketointisuojina tai erilaisiin siivoushommiin: pesemiseen, pölyjen pyyhkimiseen, kenkien kiillotukseen. Lisää käyttötarkoituksia voi itse kukin keksiä itse.

Vaikka sukka on pieni verrattuna vaikkapa paitaan tai housuihin, senkin valmistaminen on vaatinut suuret määrät raaka-aineita. Jo pelkästään valmistusmateriaalin kasvatus (jos se on vaikkapa puuvillaa) on vaatinut paljon energiaa, lannoitetta ja vettä. Langaksi ja siitä edelleen kankaaksi ja valmiiksi sukaksi valmistaminen on kuluttanut lisää energiaa ja vettä, mahdollisesti myös väriaineita ja muita kemikaaleja. Sitten pakkaus ja kuljetus Suomeen. 

Ja joku heittäisi sen pois mahdollisesti jo yhden käyttökerran jälkeen, koska pari sattui katoamaan.

Tekstiilit ovat halpoja. Se on suuri harmi, sillä se saa ihmiset suhtautumaan niihin epäarvostavasti. Oikeasti tekstiilejä pitäisi käyttää niin pitkään kuin se vain suinkin on mahdollista. Rikkinäisinäkin niille voi keksiä uutta käyttöä joko sellaisenaan tai materiaalina. Jos paikat ovat niin täynnä tekstiilejä, ettei edes parittomille sukille ole tilaa, pitää pidättäytyä ostamasta enää uusia vaatteita. 

Ugh, olen puhunut! 

"Osui! Hankin orposukkalaatikon." (Lukija)

Marika Tudeer (teksti ja kuva)

Kirjoitus liittyy blogin huhtikuiseen kiertotalousviikkoon. Kirjoitus ja lukijoiden kommentit on julkaistu aikaisemmin kirjoittajan blogissa Pilkkeitä Pilpalasta.

Runoilija vai kristallipallo?

Valokuvaaja Aarne Pietinen kuvaamassa kristallipalloa vuonna 1938.
Museovirasto.

Tulevaisuuteen kurkistaminen on vaikeaa jopa niille, jotka saavat palkkansa tulevaisuudentutkimuksesta. Tiedonalana tulevaisuudentutkimus sai alkunsa 1960–1970 -luvuilla, kun ruvettiin pohtimaan maapallon väestönkasvua, raaka-aineiden ehtymistä ja saastumista. Pohdinta jatkui, kun ongelmat muuttivat muotoaan eikä ratkaisuja löytynyt. Nyt kannetaan huolta ilmaston muuttumisesta ja luonnon köyhtymisestä. Ratkaisut ovat tulevaisuudessa. Voiko siihen kurkistaa?

Ihmiset pitivät menneinä vuosikymmeninä tulevaisuudentutkimusta eli futurologiaa yrityksenä ennustaa tulevaa. Historioitsijat, jotka olivat nähneet, miten aikaisempien sukupolvien tulevaisuuden toiveet muuttuivat nopeasti pettymyksiksi, puistelivat päätään. Tulevaisuuden ennustaminen oli heidän mielestään toivotonta.

Nykyisin tulevaisuudentutkimus ei ole kristallipalloon katsomista, vaan monien  vaihtoehtoisten tulevaisuuksien tarkastelua, jossa arvioidaan millaisia kehityssuuntia on olemassa ja millaisista vaihtoehdoista joudumme lähitulevaisuudessa valitsemaan.

Tulevaisuuteen kurkistaminen edellyttää sekä luovaa mielikuvitusta että kriittistä ajattelua. Se on todettu yrityksissä, joissa on tehty uusia aluevaltauksia ja merkittäviä keksintöjä. Tällainen on esimerkiksi Kone Oy, jonka kansainväliset laajenemishankkeet ovat saaneet viime aikoina huomiota osakseen.

Innovaatioiden taustalla on avaraa, luovuutta korostavaa ajattelua. Esimerkiksi Pekka Herlin (1932–2003) kutsui Koneen tiloihin monenlaisia ihmisiä keskustelemaan. Mukana oli myös taiteilijoita. Professori Pentti Malaska (1934–2012), joka tunnettiin visionäärisenä tulevaisuudentutkijana ja monipuolisena  ajattelijana, tiivisti ajatuksiaan runoiksi. Ei voi tietää, mistä syntyy impulssi, joka johtaa johonkin mullistavaan. Voi vain olla varma, että se ei ala omien päähänpinttymien pyörittelystä.

Kristallipallosta voi nähdä vain oman kuvansa. Siksi on parempi valita runoilija.

Järki karsii päähänpistot.
Aika ideat punnitsee,
jättää hyvät,

hylkää huonot,
antaa neuvot,
kaikenlaiset –
avaa uudelle ovensa.


Pauli Arola

Hämeen kirjailijoita

Samuli Parosen seura julkaisi Peiliin piirretyssä kaupungissa vuonna 2020 pienet henkilökuvat yhdeksästä riihimäkeläiskirjailijasta.

Heitä ovat :

Irma  Airisto, Reko Lundan, Veijo Meri, Samuli Paronen, Tuovi Perttunen, Leena Tiilikka (Suutarla ), Aaro Vakkuri, Juha Vakkuri ja Anja Vammelvuo.

Pari vuotta myöhemmin Hämeen Rahasto jakoi apurahan professori Juhani Niemelle Hämeenlinnan, Riihimäen ja Forssan kirjailijoiden kartoittamiseksi.  Hämeenlinnan kartta on jo valmis ja se löytyy Hämeen Rahaston sivulta. Kannattaa käydä katsomassa! Kartta on myös digitoitu. Riihimäen ja Forssan kartat ovat puolestaan valmistumassa. Yhteensä näistä kaupungeista löytyy 125 kirjailijaa, heistä puolet ovat hämeenlinnalaisia.

Veijo Meri kuuluu Riihimäen ja Hämeenlinnan kartalle. Myös Kyllikki ja Tapani Immonen ovat sekä Riihimäen että Forssan kartalla.

Luulen, että jo kesällä voimme tehdä kaupunkikävelyn näiden noin kolmenkymmenen paikallisen kirjailijan jalanjäljillä. - Uskoisin, että Peiliin piirretyn kaupungin 9 kirjailijaa löytyvät kirjailijapolulta. Keitä muita veikkaisit olevan mukana joukossa?

Entä kuka on suosikkisi paikallisista sanankäyttäjistä? Kerro ja samalla siitä, miksi pidät juuri hänen tavastaan avata maailmaa lukijalle.

Pirkko Arola

Mato-onki ja tilkkuja

JUHANI JA SAMUEL OVAT KÄVELEMÄSSÄ ISÄNSÄ KANSSA JOELLE  KALASTAMAAN. HEILLÄ MOLEMMILLA ON IHAN TAVALLISET MATO-ONGET MUKANA. ISÄLLÄ ON VIRVELI.

      - JUHANI OTITKO MUKAASI MATOASTIAN? KYSYY SAMUEL.

      - OTINHAN MINÄ, SE ON TÄSSÄ ÄIDIN OMPELEMASSA TILKKUKANGASKASSISSA.

      - NO HYVÄ, SANOO SAMUEL.

ÄITI OMPELEE KAIKKEA KIVAA VANHOISTA VAATTEISTA, JOITA EI ENÄÄ KÄYTETÄ. NUKKEJA, NALLEJA, KASSEJA JA VAIKKA SÄNGYNPEITTEITÄ.

Kuva: PV

JOKI EI OLLE KAUKANA HEIDÄN KODISTAAN. MUTTA JOELLE HE EIVÄT SAA MENNÄ ILMAN AIKUISEN SEURAA. KOSKA OVAT VASTA VIISI- JA KUUSIVUOTIAAT TENAVAT.

HE YLITTÄVÄT PELLON, JOSSA ON HEVOSPOLKU. SE VIE  HEVOSAITAUKSEEN, JOSSA ON JUURI RATSASTUSTUNNIT MENOSSA. HE PYSÄHTYVÄT HETKEKSI IHAILEMAAN VALKO-RUSKEAA HEVOSTA.  INKKARIHEVOSTA, JUHANI TOTEAA. AITAUKSEN TAKANA VIRTAA JOKI.  SINNE HE OVAT MENOSSA. JOELLE KALAAN.

      - HEI! MIKÄ TUOLLA HEINIKOSSA ON? HUUTAA SAMUEL.

POJAT JUOKSEVAT PELLOLLE, JOTAIN AURINGOSSA KIILTÄVÄÄ KOHTI. JA PIAN HE HUOMAAVAT RUOHOTUPSUN ALTA PILKOTTAVAN LIMUTÖLKIN.

      - ISÄ ODOTA! HUUTAA JUHANI.

      - MITÄ LÖYSITTE? JOS SE ON TYHJÄ JUOMATÖLKKI, NIIN OTTAKAA  MUKAAN. LAITETAAN SE KOTONA OLEVIEN MUIDEN TYHJIEN TÖLKKIEN SEKAAN. VIEDÄÄN KIERRÄTYKSEEN.

      - ON SE! POJAT KILJUVAT YHTEEN ÄÄNEEN.

PIAN HE SAAPUVAT JOELLE. ASTELEVAT ISÄN PERÄSSÄ JOEN RANNAN LÄHEISYYDESSÄ OLEVALLE NUOTIOPAIKALLE. LASKEVAT MATOASTIAKASSIN JA ONKENSA MAAHAN. ISÄ ALKAA HETI  KALASTELEMAAN. VISKOO VIRVELIÄ VAUHDIKKAASTI, HYVÄ, ETTEI JÄÄ KIINNI KOIVUN ALAOKSIIN. JOLLAKIN NIIN ON KÄYNYTKIN. JA SE JOKU? ON JÄTTÄNYT PUUN OKSAAN ROIKKUMAAN KATKENNEEN SIIMAN, JOSSA ON KOHO KIINNI, EI OLE VAIVAUTUNUT OTTAMAAN SITÄ PUUSTA IRTI.

SAMUELIA HARMITTAA, KUINKA LUONTOON JÄTETÄÄN KAIKENLAISTA  ROMUA. HÄN YLETTYY JUURI JA JUURI KOIVUN ALAOKSAAN JA YRITTÄÄ IRROITTAA SIIMAN. ISÄ HUOMAA SAMUELIN TOUHUT JA TULEE AUTTAMAAN. YHDESSÄ HE SAAVAT SIIMAN IRTI PUUSTA.

JUHANI ON SILLÄ VÄLIN LÖYTÄNYT PIENEN KAPULAN, JONKA YMPÄRI  SAMUEL PYÖRITTÄÄ SIIMAN JA LASKEE SEN MATOSANGON VIERELLE.  SILLÄ AIKAA ISÄ ON SAANUT KAKSI AHVENTA. JA SAMUEL LÖYTÄNYT TAAS  JOTAIN KOTIIN VIETÄVÄÄ.

SAMUEL KANTAA KAKSI OLUTÖLKKIÄ EDELLISEN LÖYTYNEEN TÖLKIN   VIEREEN, JA POJAT KOLUAVAT LÄHISTÖLLÄ OLEVAN JOKAISEN PUSKAN JUUREN. JA LÖYTÄVÄT LISÄÄ TÖLKKEJÄ JA YHDEN LIMSAPULLONKIN. 

HE KERÄÄVÄT KAIKKI SAMAAN PAIKKAAN.

TUNTI JOELLA ON KULUNUT VIKKELÄÄN. POJAT OVAT SIISTINEET JOEN VARTTA TYHJISTÄ JUOMATÖLKEISTÄ.

      - EN YMMÄRRÄ? SANOO JUHANI. MIKSI EIVÄT VOI VIEDÄ ROSKIAAN  POIS? VAAN SOTKEVAT LUONTOA.

      - NO NIIN POJAT, NYT SYÖDÄÄN EVÄÄT. TEHÄN ETTE OLE VIELÄ  KALASTANEET YHTÄÄN. LAITTAKAAHAN MADOT KOUKKUUN JA KÄYKÄÄ TUOHON RANTATÖRMÄLLE ONKIMAAN. NIIN MINÄ LAITAN EVÄSTÄ ESILLE TUOLTA REPUSTANI, ISÄ TUUMAA.

POJAT TOTTELEVAT JA KÄYVÄT ONKIMAAN. SAMUEL SAA HETI APPURAN, SAMOIN JUHANIKIN SAA MYÖS AHVENEN. NYT HEILLÄ ON JO KOTIIN VIETÄVÄKSI YHTEENSÄ NELJÄ AHVENTA.

      - KYLLÄ ON HYVÄT VOILEIVÄT JA MEHUT, POJAT JUTTELEVAT  SYÖDESSÄÄN.

ÄITI ON LAITTANUT BANAANITKIN JOKAISELLE MUKAAN. BANAANIN  KUORET VIEDÄÄN TAKAISIN KOTIIN NIINKUIN KAIKKI MUUKIN JÄTE.

      - TEPÄS OLETTE LÖYTÄNEET PALJON TÖLKKEJÄ. PITÄISKÖHÄN TUO
MATOSANKO KANTAA ILMAN KASSIA KOTIIN. SIINÄHÄN ON SANKA. JA  LAITTAA NUO TÖLKIT JA PULLOT KASSIIN, SANOO ISÄ.

      - JUU TEHDÄÄN NIIN, TUUMAA JUHANI, JOKA LAITTAA JO ONKEAAN
KASAAN.

ISÄ JA SAMUELKIN LAITTAVAT ONKIVÄLINEENSÄ KOTIIN VIENTIKUNTOON.  SITTEN HE LÄHTEVÄT KOTIA KOHTI TYYTYVÄISINÄ SAALIISIINSA, JA RAIKAS ILMA ON TEHNYT KAIKILLE HYVÄÄ.

KOTONA ÄITI KEHUU POIKIA LUONTOYSTÄVÄLLISIKSI MUKULOIKSI JA PERKAA KALAT SEKÄ PAISTAA NE SILLÄ VÄLIN, KUN SAMUEL, JUHANI JA ISÄ KÄYVÄT VIEMÄSSÄ PULLOT JA TÖLKIT KIERRÄTYKSEEN JO KOTONA OLLEIDEN TÖLKKIEN KANSSA. JA POJAT SAAVAT PALAUTUSTÖLKEISTÄ JA PULLOISTA KERTYNEET RAHAT ITSELLEEN. SEN JÄLKEEN HE SYÖVÄT ONKIMANSA KALAT.

Arja Hesenius-Pihlaja 2026

 Samuli Parosen seura osallistuu Riihimäen kaupungin  kiertotalousviikkoon  13.-19.4.2026. Viikon jokaisena aamuna seura julkaisee blogissaan yhden  kirjoittajan tekstin aiheesta.

Keppi-ihminen

Kuva: Titta Kurki

Lähes jokainen on varmasti joskus elämänsä vaiheessa ollut, tai ainakin nähnyt  kyseisen keppi-ihmisen. Keppi-ihmisiä on kaikenikäisissä. Keppi-ihmisen tunnistaa yksinkertaisesti siitä, että hänellä on keppi kädessä.

Mikä siinä onkaan niin mukavaa ottaa se keppi käteen luonnossa kulkiessa. Se ikään kuin tarttuu käteen. Kutsuu jakamaan yhteinen taival. Mikä ihana yksinkertaisuus, mutta niin kiehtova ja sukupolvelta toisille säilyvä.

Näin liikennevaloissa isän ja pojan. Pieni ihminen oli hyvin tyytyväinen saadessaan
kulkea valitsemansa kepin kanssa. Isä varmasti iloitsi myös tästä edullisesta lelusta,
joka todennäköisesti oli löytynyt matkan varrelta ja saattoi päätyä kotiin asti, saattoi
päätyä vaikka kokonaiseen kokoelmaan. Kaikkea on tarjolla runsain mitoin, silti joku yksinkertainen ja kestävä saattaa olla se kaikkein tärkein.

Ei kaiken tarvitse aina olla uutta, voi olla myös vanhaa, lainattua tai.. sinistä.

Välillä on päiviä kun on varaa tuhlata aikaa, mutta ei halua tuhlata rahaa, silloin on
mukava suunnata kirpputorille. Onneksi niitä on paljon ja tavarat vaihtavat omistajaa tiuhaan tahtiin.

Usein päätän olla ostamatta mitään, mutta kummasti saattaa jäädä käteen joku
vastustamaton löytö, joka vasta kotona ikään kuin kertoo, ettei löydäkään
paikkaansa. Silti sen matka jatkuu. Ei ehjää ja hyvää heitetä roskiin vain siksi, että
siihen kyllästyy tai se ei sovikaan värimaailmaan. Aina on joku, jonka värimaailma ja koti voi tarvita juuri sen mistä itse haluaa luopua. Nytkin katsellessani ympärilleni olen iloinen niistä tavaroista jotka ovat olleet jonkun muun, mutta nyt koristavat tai ovat hyödyksi omassa taloudessani, kunnes niiden matka jälleen jatkuu, ja niin huomaan olevani osa kiertotaloutta ja se kuulostaa hyvältä.

Saatamme hieman tarvita keppiä ja porkkanaa, että jatkossakin arvostamme yhä
enemmän kierrätystä ja sen tuomia hyviä puolia.

Titta Kurki

 Samuli Parosen seura osallistuu Riihimäen kaupungin  kiertotalousviikkoon  13.-19.4.2026. Viikon jokaisena aamuna seura julkaisee blogissaan yhden  kirjoittajan tekstin aiheesta.

Kierrätys on muotia

Onko sinulla tapana viedä kierrätykseen itsellesi  tarpeetonta tavaraa tai kiertää etsimässä tarpeellista käytettyjen joukosta?

Ilmeisesti se on muotia, koska jo 80% alle kolmekymmentävuotiaista osti käytettyjä vaatteita Suomessa. Vaatteet olivatkin suosituin kohde, mutta myös koneita, urheiluvälineitä ja kodin tavaraa menee kaupaksi.

Tai mitä on sanottava siitä, että pääkaupunkiseudun  suurimpaan kierrätyskeskukseen Espoon Nihtisiltaan tuodaan joka viikko 80 tonnia eli neljä rekallista tavaraa. Tavara huolletaan ja pannaan myyntiin. Vaatteissa kysytyimmät materiaalit ovat silkki, villa ja nahka. Myös verkkokaupassa markkinat ovat aktiiviset käytetyn tavaran suhteen.

Riihimäen Kellari 16.4. (Kuva: PV)

Hesarin 13.3. ilmestyneessä jutussa sanotaan, että Suomi ja Puola ovat kierrätyksen kärjessä, vähiten kierrätetään Aasian maissa.

Aamuposti puolestaan vertaili jutussaan 14.3. lähiseutujen vaatekierrätystä UFF:n tilastojen valossa. Kärjessä olivat Riihimäki ja Loppi. Riihimäellä kiersi 2,9 kg vaatetta asukasta kohti ja Lopella 2,8 kg. Jonkin verran asiaan vaikutti myös keräyslaatikoiden määrä, Riksusta löytyi 8 laatikkoa.

Hämeen kaksi muuta kaupunkia olivat vielä aktiivisempia, nimittäin Forssassa vietiin UFF:n laatikoihin 4,2 kg asukasta kohti ja Hämeenlinnassa 3,2 kg.
Koko Suomen keskiarvo UFF:ssa oli 2, 2 kg.

Lisäksi ainakin Riihimäen seurakunnassa toimii vaatteiden kierrätys, kierrätyspiste on Hämeenkadulla, ja kaupungin monilla kirpputoreilla saavat vaatteet ja muu tarpeellinen uuden käytön päivittäin.

Kaupungin oma kierrätyskeskus palvelee monipuolisesti, sieltä saa huonekaluille hankittua myös kotiinkuljetuksen.

Pirkko Arola

 Samuli Parosen seura osallistuu Riihimäen kaupungin  kiertotalousviikkoon  13.-19.4.2026. Viikon jokaisena aamuna seura julkaisee blogissaan yhden  kirjoittajan tekstin aiheesta.

Ole kuin mummo

Lähes lehdessä kuin lehdessä on nykyisin erilaisia energian- ja rahansäästövinkkejä. Se on hyvä. Jonkun itsestäänselvyys ei välttämättä ole sitä toiselle, joten säästökeinoja on hyvä listata. 

Useimmat vinkit eivät ole uusia ollenkaan. Päinvastoin. Oma vinkkini on tässä:

Ole kuin mummo!

Kyllä, juuri se mummo, jolle on viime vuosikymmenet naureskeltu. 
Se mummo, joka sammuttelee valoja ja säästää narunpätkät ja kaupan ruokarasiat. 
Ei muuten naureskella enää, ja se on erinomainen asia.

Muistellaanpa vähän lisää mummoa.

Mummo ei kulje ympäri vuoden sisällä kesävaatteissa, vaan pukeutuu vuodenajan mukaan. Talvella sisällä käytetään villasukkia. Hartialiinakin on mainio keksintö, samoin paksumpi peitto talvisaikaan.

Mummo ei käy joka päivä suihkussa. Miksi kävisi? Saunominen kerran tai joskus kaksi viikossa riittää mainiosti. Suihkujen sijasta kantovesi saa hyvin muistamaan, ettei vettä kannata lotrata turhaan, varsinkaan kuumaa vettä. Viikon varrella voi pestä tarvittavat paikat lavuaarissa tai pesuvadissa.

Uusia vaatteita ei tarvitse hankkia vähän väliä. Jos vaate pysyy päällä, se on hyvä kotioloissa. Pyhävaatteet ovat erikseen, niitä voi käyttää kyläilemään tai kaupungille lähtiessä.

Mummo osaa myös korjata vaatteitaan ja muokata pikkuvikaisista vaatteista uusia. Mummolle ei tulisi mieleenkään heittää vaatetta pois, jos siinä on pieni reikä tai se on kulunut. Loppuun käytetystä vaatteesta tulee siivousrättejä, niitäkään ei tarvitse erikseen ostaa.

Mummo ei pese vaatteita jokaisen käytön jälkeen. Hän tietää, ettei vaate likaannu kertakäytössä. Aluspaidan ja esiliinan käyttö suojaa isompia vaatteita likaantumiselta. Jos mummolla on pesukone, hän odottaa sen täyttymistä ennen kuin käynnistää sen.

Paikasta toiseen pääsee kävellen, pidemmät matkat junalla tai bussilla. Jos autolla joutuu kulkemaan, autossa on useampi kuin yksi ihminen. Naapurin voi pyytää mukaan kauppareissulle.

Mummo hakee metsästä sienet ja marjat. Ne säilötään kuivaten ja hilloten, ei pakastamalla. Syksyn puuhia ovat muun muassa ikkunoiden tilkitseminen. Talvella ikkunoita avataan harvoin. Kesällä ikkunat pidetään niin ikään kiinni, jotta sisään ei tulisi kuuma. Ilmalämpöpumppua mummo ei tarvitse.

Kuva: Marika Tudeer

Mummo kutsuu usein ruokavieraita. Samalla ruuanlaittovaivalla ja -energialla valmistuu ruokaa isommallekin joukolle. Vastaavasti mummo kyläilee itsekin usein, yhteys muihin ihmisiin pitää virkeänä ja vaalii mielenterveyttä. 

Mummo tekee itselleenkin useamman päivän ruuat kerralla. Ruoka säilyy mainiosti jääkaapissa vaikkapa viikon, pakastaa ei tarvitse. Talvella ruoka säilyy verannalla tai parvekkeella.

Keitinvesiä ei heitetä viemäriin kuumana, vaan jätetään jäähtymään ja lämmittämään huoneilmaa.

Kauppaan lähtiessään mummo tietysti ottaa mukaansa kauppakassin. Kankainenkin kassi mahtuu taskuun, ja muovikassin voi käyttää moneen kertaan. Leipien muovipussit mummo tietysti säästää ja käyttää uudelleen milloin mihinkin. Mummolle ei tulisi mieleenkään ostaa koirankakkapussiksi sitä varten valmistettuja, uusia pusseja.

Mummo ei lentele ulkomaille. Kotikulmilla riittää ihmeteltävää, kunhan pitää silmät auki ja mielen avoimena. Kauempaa kotimaasta löytyy vielä enemmän näkemistä ja kokemista. 

No mutta. Nythän tästä tuli pitkä lista asioita. Se ei ollut tarkoitus. 

Ohjehan oli yksinkertainen: ole kuin mummo. 

Ja ne kaupan muovirasiat ovat kuulkaa ihan käyttökelpoisia ruuan säilytykseen ja jopa pakastukseen. Yhtä käyttökelpoisia kuin leipäpussit koirankakkapusseina.

Marika Tudeer

(Kirjoittaja on julkaissut kirjoituksen vuonna 2022 blogissaan Pilkkeitä Pilpalasta.)

 Samuli Parosen seura osallistuu Riihimäen kaupungin  kiertotalousviikkoon  13.-19.4.2026. Viikon jokaisena aamuna seura julkaisee blogissaan yhden  kirjoittajan tekstin aiheesta.

Uusia ideoita kiertotalouteen?

Maatalousyhteiskunnassa tunkio levitettiin lannoitteeksi, rikkoutuneita rekiä korjattiin ja emännät kutoivat räsymattoja. Kierrättäminen oli osa arkea ja taloudenpito arkista järjen käyttöä. Kestäviä ja pitkäaikaisia tuotteita arvostettiin. Miksi vietämme kiertotalousviikkoa, vaikka elämme kehittyneemmissä oloissa? Syyt löytyvät pari viimeisimmän vuosisadan tapahtumista.

Matonkuteita (Museovirasto)

Teollistuminen käynnisti taloudelliseen kasvun. Kun huolena oli kasvun jatkuminen, ruvettiin markkinoimaan merkkituotteita ja lopulta kertakäyttötavaroita. Jos tuote ei enää vastannut muodin vaatimuksia, vanha hylättiin ja hankittiin uusi. Mainonta loi tarpeita hyödykkeille, joita ei aikaisemmin tunnettu. Vannottiin taloudellisen kasvun ja uusien tuotteiden nimeen.

1960 –1970-luvulla alkoivat hälytyskellot soida. Arveltiin, että raaka-aineet loppuvat eivätkä hyödykkeet voi taata maapallon kasvavalle väestölle riittävää hyvinvointia. Saastumista pidettiin todennäköisenä. 2020-luvulla olemme huolestuneita samoista asioista, eniten kuitenkin ilmaston muuttumisesta. Huolet ovat saaneet pohtimaan kasvun hillitsemistä, raaka-aineiden korvaamista toisilla, jätteiden lajittelemista, käyttökelpoisten tavaroiden kierrättämistä ja tuotteiden elinkaaren pidentämistä. Pitkäaikainen kestävyys on alkanut taas tuntua arvokkaalta.

Kierrättäminen on tärkeää olipa kyse romusta, vaatteista tai elintarvikkeista. Ihmisten kohtalo on sidoksissa maapallon antamiin mahdollisuuksiin. Siksi kiertotalouden ympärille tarvitaan hyviä ideoita. Ideoinnin voi aloittaa pohtimalla omia hankintojaan. Oma kotitalous on hyvä kokeilukenttä. Pienistä ajatuksista kasvaa suuria tekoja. Lähdetään liikkeelle!

Mietteitä kiertotaloudesta

      + Hyvä idea on kierrätettäväksi sopiva aineeton tuote.
          Kiertäessään ajatukset muuttuvat paremmiksi.

      + Et voi tehdä kaikkea. Yhdessä muiden kanssa saat aikaan enemmän.

      + Voiko kierrättämällä säästää? Ehkä, jos keskittyy palveluihin ja tuotteisiin,

          joilla on pitkä elinkaari.

      + Kyllä kustannukset aina paikkansa löytävät. Kierrätysmarkkinoillakin on hintansa.

      + Vaikka maapalloa ei voi kiertotaloudella pelastaa, teot luovat toivoa.


Pauli Arola

 Samuli Parosen seura osallistuu Riihimäen kaupungin  kiertotalousviikkoon  13.-19.4.2026. Viikon jokaisena aamuna seura julkaisee blogissaan yhden  kirjoittajan tekstin aiheesta.

Leikkihevosen tarina

Pienikokoinen hevonen seisoo hatarilla kangasjaloillaan etäällä muista leluista. Se ei halua lojua rojukasassa, minne ovat joutuneet lasten hylkäämät tuhannet lelut. Kukaan ei tiedä, mistä ne ovat kotoisin.

      - Laita nuo lelut samaan kasaan! mies sanoo naistyöntekijälle Kierrätyskeskuksessa.

      Hevonen viskataan välinpitämättömästi isoon koriin, joka on täynnä muovi- ja pehmoleluja.

      Surullinen Pikku-Pippi alkaa unelmoida vihreästä niitystä ja vapaudesta. Se sulkee silmänsä Kierrätyskeskuksen kaaokselta ja näkee kauniin aatelisneidon tulevan alas marmoriportaita, kohden hevostallia, jossa Pippi odottaa valmiiksi satuloituna emäntäänsä. Tallimestari auttaa neidon satulaan ja niin lähdetään ulos kartanon portista.

      Hevonen rakastaa linnan neitoa, omistajaansa. He ovat ystäviä keskenään ja ratsastavat yhteisymmärryksen vallitessa.
      - Otetaan vähän tuulta kiinni, Madeleine nauraa, ja he lähtevät laukkaamaan kovaa kyytiä.
      Nyt kuuluu prinssin tulla esiin, mutta ihan vielä ei ole sen aika. Metsä on kaunis ja siellä kasvaa jalosukuisia puita. Ne ovat paksurunkoisia ja tavoittelevat taivasta oksillaan. Pippi hirnahtaa iloisesti ja Madeleine eli "Madde" ohittaa valkoisia, kukkivia ruusupensaita sekä kirsikkapuita. On kevät ja koko metsä on kukassa. Vihreys humisee kaikkialla. Pippi pystyy kuulemaan puiden ja kukkien puheen.
      Madde seisauttaa Pipin joen rantaan. He seisovat siinä hiljaa, nauttien rauhasta ja joen rannalla kukkivista pensaista sekä jokea koristavista kivistä. Virta on matala ja sen yli voisi päästä kahlaamalla.
      - Lähdemmekö Metsänvartijan tuvalle? Madde kysyy.
      Pippiä hiukan arveluttaa joen yli kahlaaminen, koska sen jalat tuntuvat huterilta eikä se ole enää nuori ratsu.

      Pippi herää uneliaasta haaveestaan kauniilla niityllä joen rannassa.
      - Enkö sanonut, että kaikki lelut samaan kasaan? miesääni karjuu vihaisena. - Täällä ei ole työvoimaa, joka tekisi työnsä kunnolla. Kyllähän sen arvaa, kun on kaikenkarvaisia ihmisiä työssä ilman palkkaa.
      Haukuttu rouva tulee järjestämään leluja. Kierrätyskeskus on vasta auennut kellon näyttäessä hiukan yli kymmentä aamupäivällä. Väkeä on vähän ja vihainen mies menee neuvomaan toista työntekijää kassakoneen käytössä. 

      Pippi kuulee kärryjen lähenevän lelukasaa. Kärry on pieni ja tuotu jonkun toimesta läheisestä marketista sinne. Pippi-ratsu on taas surullinen muiden lelujen joukossa. Lapsilla pitää nykyisin olla uusia, hienoja merkkituotteita leikkikaluiksi. Pippi-tuotemerkkiä ei juuri kukaan tunne.
      Iäkäs rouva toppatakissa tulee vinkuvien kärryjen kanssa leluja katsomaan. Ruskean pikku-hepan päätä voi liikuttaa ylös ja alas. Käden tunkeutuessa lelujen joukkoon ne kaikki haluaisivat pois kasasta. Tahtookohan joku minut? leikkikalut ajattelevat toiveikkaina.
      Rouvan hiha hipaisee valkoista hevosta ja käsi noukkii Pipin kasasta. Nyt Pippi näkee rouvan kasvot. Ne ovat aivan tavalliset eikä Pippiä pelota, vaikka rouva heittää sen kärryihinsä. Rouva ottaa myös ruskean pikku-hevosen. Pippi näkee kärryissä kuluneen repun ja puruleluja. Niitä ja kirjoja saa ilmaiseksi. Rouvalla on hiki. Toppatakki lähtee päältä ja lentää kärryihin.

      - Onpa kaunis keramiikkateos, Pippi sanoo Ruskealle hepalle.
      - Taidamme päästä paremman väen kotiin, Ruskea vastaa.
      - Höperö, katso hintaa!
      - Kaksi euroa ja lohkeama ...
      - Minä pidän taiteilijan tekemästä, vaikka siinä olisi virhe, Pippi yrittää sanoa.

      Kärry kulkee ja harjoittelija laskee ostosten hinnaksi 4,75 euroa. Siinä on myös ilmainen kirja, jonka nimi on Ikuisia ajatuksia. Pippi pitää kirjoista. Kirja merkitsee yleensä sitä, ettei ole aivan sivistymätön. Harjoittelija hoitaa asian hyvin ja antaa Lidlin kassin. Tapettirulla on myös ostettu eurolla? Pippi hieman huolestuu, joutuuko tässä keskelle romuja ja roinaa. Rouvan puhelin soi. Siitä tulee ongelma, koska puhelin on toppatakin taskussa.

      - Olen Kierrätyskeskuksessa, en voi puhua. Tulen huomenna käymään.
      Pippi saa raitista ilmaa päästessään ulos. On vielä talvi ja rouva laittaa tavaroita reppuunsa. Tapettirulla ja muut tavarat pääsevät Lidlin kassiin.

Maija Ahlqvist (teksti ja valokuva sekä kuvan kierrätystaide)

Tarina on julkaistu aikaisemmin Maija Ahlqvistin teoksessa Taidetta lampunvarjostimen alta (toim. Lauri Vanhala) 2021.

 Samuli Parosen seura osallistuu Riihimäen kaupungin  kiertotalousviikkoon  13.-19.4.2026. Viikon jokaisena aamuna seura julkaisee blogissaan yhden  kirjoittajan tekstin aiheesta.

Kierrätystä

Mies oli saanut maapalan korvauksena Ensossa olleen oman kodin  menetyksestä. Hänellä oli kova halu rakentaa perheelleen oma koti. 

Mies halusi omakotitalon ja mallina oli rintamamiestalo. Rakennusaika oli hankalaa. Kaikista tarvikkeista oli pulaa. Rautanaulat suoristettiin, sahanpurua ja sanomalehtiä käytettiin eristeenä. Kekseliäisyyttä tarvittiin, kunnes viimein voitiin muuttaa uuteen omaan kotiin.

Sotien jälkeenkin pula-aikoina kaikkea hyödynnettiin. Perheet saivat pitää kotieläimiä jopa kaupunkialueella. Ruuantähteet syötettiin possuille. Vaatteet käytettiin loppuun. Kotona ommeltiin ja valmistettiin vaatteet.

Olot helpottuivat pikkuhiljaa. Suomi maksoi velkansa ja hoiti sotakorvaukset. Siirtolaiset asutettiin. Ajat helpottuivat.

Yrittäminen kannatti. Oltiin opittu puhaltamaan yhteen hiileen. Tehtaita rakennettiin ja asukkaiden elintaso parani. Suomessa suuri osa asukkaista muutti kaupunkeihin ja maatalouden merkitys työpaikkoina väheni.

Jätteiden käsittely oli osittain retuperällä. Kaatopaikat jouduttiin sulkemaan puomeilla ja niiden käyttöä alettiin valvoa. Pian oli pakko oppia käsittelemään jätteitä ja vesistöjen tilaa jo pelkästään ympäristön takia. Ympäristö kiittää tehdyistä parannuksista. Voimme jättää nuorille paremman mallin. Nuorisossa on tulevaisuus ja usko parempaan.

Paljon tehtävää on vielä jäljellä. Uutta opitaan, mutta emme voi unohtaa kiertotalouttakaan. Vanhat tavarat liikkuvat nykyisin ja niille osataan antaa arvoa ja niitä osataan hyötykäyttää.

Marita Engberg

 Samuli Parosen seura osallistuu Riihimäen kaupungin  kiertotalousviikkoon  13.-19.4.2026. Viikon jokaisena aamuna seura julkaisee blogissaan yhden  kirjoittajan tekstin aiheesta.