Hesari otsikoi kirjailija Monika Fagerholmin haastattelun otsikolla Kirjallisuuden kaksoisvoitto. Fagerholm oli saanut toistamiseen Runeberg-palkinnon, nyt kirjastaan Eristystila. Ko. palkinnon hän voitti ensi kerran jo vuonna 1995 kirjasta Ihanat naiset rannalla. Lisäksi häntä onnisti viime syksynä, kun Finlandia-palkintokin myönnettiin Fagerholmille.
Onnea kirjailijalle, jolla on pitkä ura takanaan!
Susanna Laarin haastattelussa Fagerholm sanoi: "Jokainen kirjailija tietää, miten poissa maailmasta sitä on, kun kirjoittaa. Kaikkein tärkeintä on, että joku lukee tarinan."
Tuo kommentti kosketti itseänikin. Tarinaan eläytyminen ja kirjoittaminen on parhaimmillaan kuin uimista sanojen valtameressä, jossa voi luoda lauseita vapaasti tapahtumien imussa.
Jatko, se että joku lukee tarinan, on sitten erilainen matka seurattavaksi, sen mukaan kuin tiedon saaminen siitä on mahdollista. - Yksi väylä on lukijoiden palautteet. Niitä tulee vaihtelevasti. Kirjallisia viestejä pystyy selaamaan myöhemminkin, suulliset ovat myös tärkeitä ja voivat johtaa pitkäänkin sananvaihtoon.
Sanaston asiakkaana saa vuosittain tiedon omien kirjojensa kirjastolainauksista. Yhdestä lukukerrasta tulee kolmisenkymmentä senttiä. Vastaavasti Teoston puolelta saa vuosittain korvausta ja tiedot, mitä lauluja on julkaistu kirjoissa, esitetty konserteissa, radiossa tai televisiossa. - Kun on kysymys harrastuksesta, verottaja voi kerätä liki puolet tuotosta. Hienoa, että Teosto on toiminut vuosikymmeniä lauluntekijöiden parhaaksi ja Sanastokin on aktivoitunut kirjailijoiden edunvalvojana viime vuosina.
Fagerholm sivusi haastattelussa myös kirjailijoiden taloutta. Siitä onkin syytä kantaa huolta.
Tällä hetkellä paljon huomiota tuntuvat saavan dekkaristit. Toivoisin, että suunta voisi jo kääntyä. Rikos kirjallisuuden keskiössä näyttää aika vääristyneen maailman.
Pirkko Arola
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti