Erämaa on iso, joskus aivan luonnontilainen alue, jossa on yleensä vähän ihmisiä ja ihmisten tekemiä rakenteita.
Meillä Pohjolassa erämaissa on puustoa, muuta kasvillisuutta, varsin puhtaana säilynyttä luontoa, puhtaita vesiä ja ihmisiä lähinnä käymässä lyhyehkön aikaa. Siksi myös ihmisten jättämiä jälkiä on niukasti.
Talvisin lunta on runsaasti, kesällä paljon valoa ja talvella kaamos. Lyhyt kesä on kiivasta kasvun aikaa, ja linnut, muut eläimet ja kasvit lisääntyvät kiivaasti.
Miksi haluan erämaahan, vaikkapa Vätsäriin, Käsivarteen tai Norjan ja Ruotsin tuntureille ja vuorille?
Päällimmäisenä on huikea luonto ja sen näkeminen ja kokeminen. Tuota luontoa ovat linnut, vaikka kuukkeli oranssina häivähdyksenä, kasvit, eläimet ja sää eri muodoissaan. Sään armoilla oleminen ja selviytyminen monenlaisista vaikeuksista ja rasituksista ja olonsa tekeminen mukavaksi leirissä, itsensä lämpimänä ja kuivana pitäminen, ruuan laitto ja sen nauttiminen kulkemisen rasituksen jälkeen ja lepääminen teltassa luonnon keskellä, keskellä jotain suurta, eristyksissä muista ihmisistä rohkaisee ja kannustaa eteenpäin ja tulemaan yhä uudelleen.
Olen aina ollut luontoihminen, mutta erämaakipinän taisin saada lopullisesti vuosituhannen vaihteen muutamilla Lapin retkillä. Sitten retkiä Lappiin on kertynyt kymmeniä, parhaana kesänä kolmekin vaellusta.
Kaverin tai kavereiden kanssa retket ovat upeita yhteisiä ponnistuksia ja silloin voi jakaa kokemuksen muiden kanssa. Yksin olen kulkenut myös usein, ja silloin kohtaa itseään paremmin ja aavistus Hänen läsnäolostaan on myös selvempi, Hänen, joka on "ipsum esse", olemassaolo itse, panenteistisesti. Erämaakokemukset ovat olleet rakennusaineita elämässä ja pysyvätkin rakennusaineina, myös jälkikäteen.
Tiivistettynä voisi mainita, että erämaan vetovoima on kiireettömyys, eristäytyneisyys, aikatauluttomuus, selviytymisen kokemukset, arjen mukavuuksien niukkuus (kuten oheisen kuvan välipalatarjoilu kertoo), kova fyysinen ja psyykkinen rasitus, oleminen osana luontoa, erätaitojen käyttö ja oppiminen ja jännittävät, vaativatkin seikkailut. Luonnon kirjasta oppii aina jotain uutta. Suosittelen kokeilemaan.
Sakari "Sakke" Savolainen (teksti ja kuva)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti