Riihimäellä kohtaa usein Samuli Parosen. Kirjastossa on Samuli Parosen sali ja kaupungissa toimii Samuli Parosen seura. Lopentie 10:ssä sijaitsevan kerrostalon seinään kiinnitetystä kilvestä paljastuu, että Paronen oli asunut talossa. Kilvestä ilmenee myös hänen ammattinsa: kirjailija.
 |
| Kilpi Parosen viimeisen asuintalon seinässä Hallikujan puolella. (Kuva PV) |
Kirjailija Samuli Paronen (1917-1974) eli elämänsä viimeiset vajaat kymmenkunta vuotta Riihimäellä. Sinä aikana hän kirjoitti esikoisteosta lukuun ottamatta tuotantonsa, joka koostuu romaaneista, novelleista ja aforismeista. Kaupunkilaiset tunsivat hänet ulkonäöltä. Pitkä, hiukan kumara tummatukkainen mies menossa kaupunginkirjastoon lukemaan lehtiä ja silmäilemään kirjauutuuksia. Hänen aikanaan kirjasto sijaitsi nykyisen musiikkiopiston talossa. Toisinaan hän istuskeli rautatieaseman kahvilassa, seuraili miesporukoiden keskusteluja puistossa ja osallistuikin niihin. ”Maistereiden” kirjallisia piirejä hän sen sijaan vältteli. Paronen oli oman tiensä kulkija.
Työmiehestä työläiskirjailijaksi
Paronen oli elävä esimerkki työläiskirjailijasta, jota Raoul Palmgren kuvasi pääpiirteittäin näin: Hän kuuluu työväenluokkaan, on kasvanut työläisoloissa, tehnyt ruumiillista työtä ja on katsomuksiltaan vasemmistolainen. Virolahdelta kotoisin olleen Parosen isä kuoli sisällissodan jälkeen Tammisaaren vankileirillä. Kun Samuli menetti äitinsäkin varhain, orpo poika eleli kotimökissä holhoojansa valvonnan alaisena. Kansakoulun jälkeen hän elätti itsensä metsä- ja maataloustöissä. Kolmikymmenluvulla Paronen pestautui holhoojansa luvalla merimieheksi kalastusalukselle. Kesät kuluivat merillä ja talvet rakennustöissä. Tästä alkoi kiertely erilaisissa ammateissa, kaivoksessa, lasitehtaalla ja maanviljelijänä. Nämä kokemukset siirtyivät hänen teoksiinsa. Parosen lapsuuden taustatekijöihin kuuluivat sisällissodan jälkiselvittelyt, nuoruudelle antoivat leimansa sotavuodet ja aikuisiälle työskenteleminen erilaisissa ruumiillisissa töissä yhteiskunnassa, joka oli toipumassa sodasta.
Avioituminen itseään parikymmentä vuotta vanhemman vuokraemäntänsä Aino Meurosen kanssa toi elämään vakautta, mutta myös merkittävän ystävystymisen tämän pojan, taidemaalari Egon Meurosen kanssa. Paronenkin maalasi, mutta kirjallisuus vei voiton kuvataiteesta. Lukija tunnistaa Parosen teoksista paikkoja Riihimäeltä ja sen lähiympäristöstä. Hän kirjoitti syrjäytyneistä ihmisistä, kulkijoista, jotka joutuivat kahnauksiin viranomaisten kanssa. Tapahtumapaikkana on monesti köyhän kansan asuinalue tai yömaja. Kirjailijan myötätunto on pienen ihmisen puolella.Presidentti Urho Kekkonen siteerasi uudenvuoden puheessaan Parosen tekstiä asuntopulasta. Tämä lisäsi kiinnostusta hänen tuotantoonsa. Lyhyt kirjailijanura toi vuosina 1964-1974 julkisuuteen kahdeksan romaanin lisäksi yhden novelli- ja yhden aforismikokoelman. Kirjallisuuden valtionpalkinnon Paronen sai vuosina 1969 ja 1972.
Pauli Arola
(Kirjoituksen 2. osa julkaistaan blogissa sunnuntaina 5.7.)
