Olin poimimassa kirjahyllystä poistettavia teoksia, jotka olivat tulleet käyttöikänsä päähän. Yllättäen niiden joukosta putosi Sara Heinämaan ja Ilkka Tuomen vuonna 1989 julkaisema teos Ajatuksia synnyttävät koneet, joka sisälsi pohdintoja neuroverkoista ja tekoälystä.
Kiinnitin huomiota kirjaan ehkä siksi, että olin lukenut Helsingin Sanomista Kashmir Hillin The New York Timesissä alun alkaen julkaiseman artikkelin Tekoäly elämäkerturina (27.7.2026). Hill kertoi yllättyneensä, kun paljastui, että joku oli julkaissut mitään ilmoittamatta hänestä elämäkerran. Hankkeen takaa löytyi marylandilainen Bill Jones, joka oli ottanut harrastuksekseen tehdä tekoälyä apuneuvona käyttäen Amazonille eri ihmisten elämäkertoja. Tuotantotahti oli huikea: tavoitteena oli tuottaa kymmenen kirjaa viikossa. Mikäli artikkelin tiedot pitivät paikkansa, Hill oli joutunut melkoisen tekoälymyllyn pyöritykseen.
Tekoälyn tutkimisen juuret johtavat 1950-lukuun. Muutamien kokeiluja ja vaihtelevaa menestystä ja pettymyksiä tuoneen vuosikymmenen jälkeen tietotekniikkaa voitiin käyttää ihmisen ajattelua muistuttavalla tavalla ongelmien ratkaisemiseen ja tuotantoprosessien ohjaamiseen. Keskusteltiin neuroverkoista, hahmontunnistuksesta ja käännöskoneista. Suomessa akateemikko Teuvo Kohonen (1934–2021) oli yksi alan kansainvälisiä tiennäyttäjä.Varsinainen tekoälyn läpimurto tapahtui meillä 2010- ja 1920-luvuilla. Muutos oli melkoinen luovuuden ja uusien tekniikoiden voitto. Nopeasti on jo totuttu siihen, että rutiinipäätökset kuten verotus valmistellaan tekoälyn avulla. Monia teollisuuden ja markkinoinnin prosesseja ohjataan sen avulla. Tekoäly on seuralaisemme tavallisilla ostoskierroksilla ja hallitsee arkipäiväämme eikä vain sotaa käyvien maiden uusia aseita.
 |
1990-luvulla kirjailija Jukka Parkkisen työskentelyä auttoi tietotekniikka. Tekoäly oli vielä haaveiden päässä toteutumisesta. (Kuva Kari Honkanen. Museovirasto.) |
Olen koettanut seurata tapaa, jolla tekoälyä käytetään tiedonhaussa, kuvankäsittelyssä ja päätösten valmistelussa, mutta tunnen olevani auttamattomasti ”höyrykoneajan mies”. Kun olen päässyt hiukan jyvälle asioista, huomaan tekoälyn laukkaavan kuin villihevonen jo kaukana horisontissa. Se ei kuitenkaan estä pohtimasta.
Helsingin Sanomien artikkeli elämäkertojen tehtailusta sai miettimään, miten tekoäly vaikuttaa kirjallisuuteen olipa kyse tietokirjallisuudesta tai fiktiosta. Se voi olla arvokas apuneuvo, mutta yhtä lailla se muokkaa myös kirjallisuuden sisältöä ja esittämistapaa.
Ehkäpä osa kirjallisuudesta on tulevaisuudessa tekoälyn tuottamaa joukkoviihdettä, jossa samat juonikuviot ja henkilöhahmot toistuvat. Vain kulissit vaihtuvat. Ehkä ”käsityönä” tehdystä kirjallisuudesta tulee kallis kulutushyödyke, kun muu kirjallisuus on tusinatavaraa. Miten käy ammattikirjailijan ja hänen tekijänoikeuksiensa? Auttaako tekoäly muokkaamaan kirjallisuudesta poliittisten vallankäyttäjien tai suurten mediakonsernien hallitseman manipulointivälineen, jossa tosiasioiden ja valheiden erottaminen on entistä vaikeampaa?Helppo on esittää epäilyksiä ja kysymyksiä, kun varmoja vastauksia ei ole saatavissa. Lukevan kansalaisen on kuitenkin syytä miettiä, mihin olemme matkalla. Oma ajattelu on paras opas arvoitusten täyttämässä tulevaisuudessa.
Pauli Arola
