perjantai 30. lokakuuta 2026

Kansalliskirjasto

Joku kysyi minulta, miten pysyn kirjoittamieni laulunsanoitusten kintereillä.  Tietysti en pysykään, eikä tarvitsekaan. Nuo noin 700 sanoihini sävellettyä laulua saavat seikkailla vapaasti kuin linnut erilaisissa metsissä ja merillä. Niiden reiteistä tosin paljastuu jotain Teoston tilitysten luetteloista vuosittain. Mutta enhän ehdi tutkia niitä, kun kirjoitan uutta. Korkeintaan katson, mitkä laulut ovat olleet kärjessä esitysten suhteen. No, miksi otan tämän nyt puheeksi?

Arvelen, että kaikki eivät ole selvillä Kansalliskirjaston toiminnasta. Sinne pitää lähettää ns. vapaakappaleet kaikista Suomessa julkaistuista kirjoista tai äänitteistä. (Katso Vapaakappaletoimisto.)

Kansalliskirjaston verkkosivuilta voi kuka tahansa katsoa, mitä Suomessa on julkaistu. Julkaiseminen on julkista! Työsi eivät voi piileskellä.

Kävin tänään katsomassa omien teosteni tietoja. Miksi? Koska en välttämättä saa itse tietoa, jos joku julkaisee lauluni äänitteellä. Nuottien julkaisemisesta pitäisi pyytää lupa, jopa tarjota pientä korvausta, mutta ei sekään tule aina tekijän tietoon.

Kun googlasin nimelläni sain seuraavat tiedot: NUOTTI 506, ÄÄNITE 321, KIRJA 56, VIDEO 10, MUU 4. FENNICA 59. VIOLA 842.

Mikä on VIOLA? Se on musiikkikirjasto.
Onko siellä siis kaikki sanoittamani sävelletyt laulut? Ei tietenkään, vain nuottina tai äänitteenä  julkaistut. Spotifyn ja YouTuben julkaisut puuttuvat.
Lisäksi sieltä luonnollisesti puuttuvat vain paperisina lentelevät laulut, esimerkiksi eri kuorolaisten kansioissa saattaa olla niitä milloin missäkin.

Laulut ovat liikkuvaisia. Olisi mukava tietää, laulaako joku juuri nyt jossain lauluani itseään säestäen.

Melkein veikkaan, että joku kuuntelee nytkin räppäri Dilemman tekemää vaikuttavaa YouTube-videota netissä. Jukka Salmisen ja minun vanha laulu Tuulien teitä toimii sen kehyksenä ja Kaisaniemen musiikkiluokkien kuoro laulaa mukana. Sille on riittänyt kuulijoita ja katsojia, koskapa Dilemma on saavuttanut kultalevyn lukemat. Onnea edelleen hänelle!


Pirkko Arola


KUVA (PV 2013): Kansalliskirjaston julkisivun kohokuvat Carl Magnus Mellgrenin (1806-1886) veistäminä. Hahmot esittävät yliopiston neljää silloista tiedekuntaa: filosofia, lääketiede, teologia ja oikeustiede. Kuvaa klikkaamalla ne näkee suurempina.

maanantai 26. lokakuuta 2026

Kirjajuhlia - ja 50. blogipostaus!

Menneellä viikolla oli tarjolla jos jonkinlaista kirjan ja kirjoittamisen juhlaa. Tiistaina Samuli Parosen seura piti kirjailija Aulikki Rundgrenia vieraanaan Riihimäen kirjaston monitoimitilassa. Kuulimme, miten esikoisromaani Ilona (2025) syntyi. Sen jälkeen kirjailija, joka on perustanut Vantaan sanataidekoulun ja työskennellyt aikaisemmin sen rehtorina, ohjasi meille kirjoittamispajan, jossa tuotimme lyhyitä tekstejä prosessikirjoittamisen vaiheita mukaillen.

Torstaina lähdin Helsingin kirjamessuille, jossa tänä vuonna oli teemana kieli ja mihin se kirjailijan tai kääntäjän käsissä taipuu. Vanha lukkarinrakkaus veti minut kuuntelemaan keskusteluja kääntämisestä. Kirjoitan niistä lisää toiste.

Päivi Lappalainen lukee aforismejaan.

Perjantaina Päivi Lappalainen juhli Hyvinkään kirjastossa uusinta kirjaansa, ajatelmakokoelmaa Vuosirenkaita - viisauden säröjä (2026). Se on hänen ensimmäinen aforismikokoelmansa runo- ja proosakirjojen jälkeen. Tilaisuudessa Päivi kertoi, miten viehättyi aforismien tiiviistä muodosta. Saimme myös kaikki kokeilla niiden kirjoittamista, kun Päivi ohjasi muutaman harjoituksen. Luimme niitä toisillemme, ja lopputulos yllätti meidät itsemme ja ehkä vähän muitakin. Joku oli tullut tilaisuuteen kuultuaan kirjaston kuuluttavan sen alkamisesta ja tykkäsi kovasti kirjaesittelystä sekä aforismien kirjoittamisesta.

Maija Ahlqvist Lauri Vanhalan haastateltavana

Sunnuntaina Maija Ahlqvist oli kutsunut ystäviä Riihimäen Ö-talolle  juhlimaan kanssaan uuden, omaelämäkerrallisen kirjansa Lumottu joki julkaisemista. Lauri Vanhala haastatteli Maijaa kirjan kirjoittamisesta ja sen aihepiireistä, ja sen jälkeen saimme kuulla runoja ja katkelmia kirjasta. Ö-talo tarjosi tunnelmalliset puitteet tilaisuudelle, ja ison huoneen seinille oli ripustettu Maijan taidetta kaikkien tutkittavaksi ja ihailtavaksi.

Onnittelut uuden kirjan julkaisusta, Päivi ja Maija!

Ja kirjajuhlien jatkeeksi kelvannee blogin pieni virstanpylväs: sattumoisin tämä kirjoitus on Sanoittelua-blogin viideskymmenes! 

Paula Vuorinen

Viikon lukusuositus

Samuli Paronen – oman tiensä kulkija (osa 1)

Riihimäellä kohtaa usein Samuli Parosen. Kirjastossa on Samuli Parosen sali ja  kaupungissa  toimii Samuli Parosen seura. Lopentie 10:ssä si...

Kuukauden luetuimmat