sunnuntai 30. elokuuta 2026

Aforisminäyttely 2.-30.9.2026

Aforismit saavat visuaalisen muodon näyttelyssä, joka avataan Riihimäen kirjastossa muutaman päivän päästä. Näyttelyn toinen toteuttaja on Samuli Parosen seura, jonka aforistikkoja on kiittäminen näyttelyn ajatelmista. Toinen järjestäjä ja yhteistyökumppani on Kristiinankaupungin kansalaisopiston kalligrafiaryhmä ohjaajansa Tarja Itälaakson johdolla.

(Klikkaa kuvaa suuremmaksi.)

Minua alkoi heti kiinnostaa, mistä tällainen yhteistyökuvio on saanut alkunsa. Kyseessä on kuitenkin kahden pienen kaupungin toimijat melko etäällä toisistaan. Toivottavasti kuulemme tarinan näyttelyn avajaisissa.

Näyttely avataan keskiviikkona 2.9. klo 17.30 Riihimäen kirjastossa. Luvassa on puheenvuoroja, aforismeja ja musiikkia. Tilaisuuteen ovat kaikki tervetulleita.

Avajaisissa on samalla  Päivi Lappalaisen uusimman kirjan julkaisutilaisuus.

Päivi on Samuli Parosen seuran puheenjohtaja ja Suomen aforismiyhdistyksen varapuheenjohtaja. Siksi ei yllätä, että uusi teos VUOSIRENKAITA - viisauden säröjä on ajatelmakokoelma. Sen on julkaissut Samuli Parosen seura. Päivi on luvannut kertoa lisää kirjasta blogissa lähipäivinä.


Tänne ne tulevat!
(Kuvassa on vielä elokuun näyttelyn teoksia.)

Avajaisten jälkeen töihin voi tutustua koko syyskuun ajan kirjaston aukioloaikoina. Taideteokset löytyvät vitriineistä toisen kerroksen ylätasolta.

Riihimäen jälkeen Aforisminäyttely on esillä Hyvinkään pääkirjastossa 27.10.-6.11.2026 (toisen kerroksen vitriineissä). Sieltä se matkaa Kristiinankaupungin kirjastoon.

Paula Vuorinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Viikon lukusuositus

Kiehtova kieli

Yksi kiehtova ilmiö on ihmisten tyyli. Miten Sibeliuksen musiikin tunnistaa ennen pitkää sitä kuunnellessaan ja nähdessään pätkän T š ehovin...

Kuukauden luetuimmat