Luin joku aika sitten Hesarin mielipidesivulta surevan tyttären pahanmielen ilmaisun. Hänen iäkkäät vanhempansa ovat joutuneet hoito-organisaation toimesta erilleen viettämään viimeisiä vuosiaan. Päivittäinen ikävä painaa molempia.
Tuli mieleeni, miten törmäsin samanlaiseen tapaukseen jo yli kymmenen vuotta sitten ja ihmettelin sitä. Silloin syntyivät nuo aforismit.
Nyt tilanne näyttää vain liukuneen yhä enemmän samanlaiseen suuntaan. Mitä pitäisi yhteiskunnan, siis meidän tehdä asialle?
Toisen sairaudella ei voi tehdä tervettä voittoa.
Milloinkaan emme ole olleet näin vauraita, emmekä näin köyhiä vanhustenhoidossa.
Kunnes kuolema teidät erottaa. Tai vanhainkodin byrokratia.
Ei saanut vierihoitoa, sylihoitoa, katkaisuhoitoa, jatkohoitoa, vasta saattohoitoon havahduimme.
Ei elämä hoida, ellei hoitavia käsiä ole.
Syntymä on lupaus. Kuolema tilinteko.
Milloin koittaa aika, jolloin kaikki maailman tytöt saavat syntyä.
Kärsimyksen kätkyt karkoittaa katsojat.
Pirkko Arola
Aforismit kirjasta Puu etsii varjoaan, aforismeja, Samuli Parosen seura ry, 2011.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti